Siirry sisältöön

Tule mukaan

Tule mukaan Laitilan seurakunnan toimintaan! Kirkko on yhteisö sinua ja perhettäsi varten, kaikissa elämän vaiheissa.

Kaksi innostajaa osoittaa sormillaan vasemmalle
Innostaja peittää kasvonsa kädellään, leiriläinen hymyilee leveästi vierellä.
ihmishahmo piirretty paperille, josta vartaloon leikattiin aukko, jotta hahmolle voitiin pukea luonnon vaatteet asettamalla se eri luontokohteiden päälle.
Laitilan seurakunnan kirkkokuoro esiintymässä

Toimintaa ikäryhmittäin


Lapset ja lapsiperheet
Seurakunnassa lapsi saa kasvaa turvallisesti ja koko perhe löytää tukea arkeen.
Äiti ja tytär askartelevat yhdessä.
Koululaiset
Lapset ovat seurakunnan sydämessä, ja siksi haluamme tarjota heille yhdessäoloa ja merkityksellisiä hetkiä leireillä ja tapahtumissa.
Pojat arvioivat pingispallojen määrää luontopolulla.
Nuoret
Kutsumme nuoret mukaan toimintaan, jossa voi löytää oman paikan, uusia ystäviä ja merkityksellistä tekemistä.
Kaksi innostajaa poseeraa kameralle.
Rippikoulu
Rippikoulu on paikka, jossa nuori saa miettiä elämän tärkeitä asioita.
kolme rippikoululaista suorittaa pakopelitehtävää.
Aikuiset
Tarjolla on keskusteluja, hiljentymistä, vertaistukea, musiikkia ja vapaaehtoistyötä – tule löytämään oma tapasi olla mukana Laitilan seurakunnan toiminnassa.
Ihmisiä istumassa tuoleilla ringissä.