Museoviraston lausunto ratkaisee rakennusluvan saannin
Museovirasto on Laitilan kirkon korjauksessa vahvasti mukana. Yhteyshenkilönä meihin päin on yliarkkitehti Mikko Mannberg Museoviraston Kulttuuriympäristöpalveluiden Restauroinnin ohjaus -yksiköstä. Tässä kirjoituksessa hän avaa Museoviraston osuutta.
Museovirasto on lakisääteisesti mukana restaurointi-, korjaus- ja muutoshankkeissa aina silloin, kun rakennuksen suojelu perustuu rakennusperintölakiin, kirkko- tai kirkollislakiin tai asetukseen valtion omistamien rakennusten suojelusta. Keskiaikaiset kirkot ovat myös muinaismuistoja. Siksi ne ovat usein muinaismuistolainkin rauhoittamia.
Kirkkolaki suojelee kaikki ennen vuotta 1917 käyttöön otetut kirkolliset rakennukset: kirkot sisätiloineen, esineistöineen ja taideteoksineen, siunaus- ja hautakappelit, kellotapulit sekä vanhat kirkkopiha- ja hautausmaarakenteet. Kirkkohallitus antaa luvan suojeltuihin kirkkoihin tehtäville olennaisille muutoksille, mikäli Museovirasto on näitä puoltanut. Siksi seurakunta tarvitsee kirkon remonttiin Museoviraston lausunnon.
Yksimielisyys toimenpiteistä ja lausunnon saannin sujuvuus pyritään varmistamaan sillä, että Museovirasto on mukana suunnittelussa alusta lähtien. Muissa suojelukohteissakin viimeistään rakennusvalvonta pyytää Museovirastolta lausunnon. Kirkkohallitus tai rakennusvalvonta ei yleensä myönnä lupaa tämän lausunnon vastaisesti. Rakennusvalvonta myös valvoo suunnittelijoiden pätevyyttä, jonka tulee täyttää laissa annetut vaatimukset.
Jos seurakunta poikkeaisi niistä suunnitelmista, joita Museovirasto on lausunnossaan puoltanut tai joille Kirkkohallitus on luvan myöntänyt, poikkeaman suuruutta ja vaikutusta arvioitaisiin. Tämä on kuitenkin harvinaista.
Kun vanhoihin tiloihin rakennetaan uutta, pitää miettiä sen tyyli. Periaatteessa kaikki ajalliset kerrostumat, myös modernit, ovat arvokkaita, kun ne sopivat arkkitehtonisesti yhteen vanhempien kerrostumien kanssa – kukin tapaus on omansa.
Lisäykset, jotka tyylillisesti matkivat vanhoja rakennusmuotoja ja siksi ovat vaikeita erottaa alkuperäisistä rakenteista, ovat huonoja. Ne eivät saa erehdyttää antamaan itsestään keskiaikaista kuvaa. Omasta rakentamisajankohdastaan kertovat lisäykset, jotka ovat sopusoinnussa vanhempien rakenteiden kanssa, rikastavat kokonaisuutta.
Historiallisesti arvokkaan Madonna-veistoksen siirtäminen nykyisestä toisarvoisesta tilasta kirkkosaliin on seurakunnalta hyvä ajatus. Koska veistos on puuta, sen säilyminen on varmistettava sopivilla lämpö-, kosteus- ja valaistusolosuhteilla ja rakentamalla nämä olosuhteet ylläpitävä vitriini. Tämä on erikoissuunnittelijoiden ja -toteuttajien tehtävä.
Laitilan kirkon korjaushankkeessa on myönteistä seurakunnan syvällinen kiinnostus ja ymmärrys kirkkonsa historiaa ja arvoa kohtaan. Haastavaa on uuden tekniikan sijoittaminen vanhoihin rakenteisiin; tosin 60-luvulla tehty lattia antaa tähän mahdollisuuksia. Myös esteettömyyden ratkaiseminen vaatii arkkitehdiltä ammattitaitoa. Kiinnostavaa restaurointi- ja korjauskohteissa on aina vanhojen ja uusien arkkitehtonisten elementtien, tilojen, muotojen ja materiaalin vuoropuhelu.
Kirkkoihin on läpi historian tehty muutoksia. Meidän on tunnistettava, mitkä perustekijät ja piirteet tekevät kirkosta Laitilan kirkon ja pidettävä huolta niiden säilymisestä.
Samanaikaisesti voimme hienovaraisesti tuoda sinne uusia asioita. Näiden on oltava nöyriä vanhan edessä, mutta niiden ei tarvitse nöyristellä vanhaa. Ajallinen kerrostuneisuus on rikkautta. Korjausten jälkeenkin Laitilan kirkon täytyy laitilalaisista tuntua omalta kirkolta.
