Kuolema kirkon ullakolla
Raivaan kirkon seinällä sakastista oikealle olevan oven alapuolelta tuolit ja kannan siihen A-tikkaat. Nousen tikkaiden kaatumista varoen ovelle. Se aukeaa varsin helposti ja paljastaa reitin seinän sisällä ullakolle johtaviin kapeisiin, jyrkkiin kierreportaisiin. Lähden kapuamaan.
Kirkon kattorakenteet paloivat vuonna 1880 toisen kerran kirkon historiassa. Palo ja sen jälkiraivaus hävitti holvien päältä ryönän, jota sinne enimmäkseen olivat kuskanneet ullakkolla pesineet naakat.
– Saavun vintille ja alan toteuttaa tehtävääni laittaa kartalle naakanpesät. Ensimmäinen on heti portaiden yläpäässä katon kulmauksen tuntumassa. Kymmenkunta senttiä paksu kerros selvästikin hautausmaan puista peräisin olevia risuja. Kulkuaukko on räystään aluslaudoituksessa.
1960-luvun remonttiin mennessä naakat olivat taas ahkeroineet. Moskaa oli kertynyt niin, että sitä poistettiin vintiltä autokuormittain. Jotain piti tehdä, jotta sama meno ei jatkuisi. Helpointa olisi ollut estää niiden pääsy ullakkotiloihin kokonaan. Näin toimittiin Mynämäessä 15 vuotta sitten ja saatiin aikaan melkoinen riita.
Meillä ajateltiin fiksummin jo 60 vuotta sitten. Naakat ovat liittyneet kivikirkkoihin alusta asti ja pitkään pesineet lähes vain niissä. 500-vuotista historiaa ei haluttu katkaista, mutta vapauttakaan ei voinut antaa. Niinpä räystään alta ullakolle johtavien tuuletusreikien ympärille rakennettiin laudanpätkistä häkit. Ilma pääsee vaihtumaan ja naakat pesimään, mutta rajatusti.
– Lähden kierrokselle. Sakastin kulmauksesta löytyy yksi pesälaatikko, joskaan minulle ei selviä, mistä siihen ulkoa pääsee. Pohjoisseinän keskivaiheilla on yksi. Siihenkään ei näytä pääsevän. Ensimmäiseksi näkemäni ja kolme muuta sijaitsevat ison ullakon kulmissa.
– Kahdesta laatikosta on ullakolle päin aukeava huoltoluukku pois sijoiltaan ja sen kyllä huomaa: risuja lojuu levällään pitkin lähitienoita. Laitan luukut paikoilleen.
Taitaa olla kohta 10 vuotta, kun suntio tarvitsi apua. Hän oli huomannut, että asehuoneen yläpuolella olevalla ikkunalla oli vankina naakka. Sinne päästessäni näin ikkunalla myös tervapääskyteinin. Nuori kirkhakkinen sai hetkeksi jäädä odottamaan, kiitäjä oli tärkeämpi. Se oli lähtenyt pesästä väärään suuntaan ja eksynyt ikkunalle. Se ei varmaan ollut ehtinyt olla siinä pitkään, koska oli hyvässä kunnossa ja ulkona ponnahti kädeltäni kauniisti lentoon ensimmäistä kertaa elämässään.
– Edellistä tapahtumaa karumpi todiste tervapääskyjen kirkkopesinnästä on eteläseinän päällä lojuva kuivettunut nuori, lentovalmis tervapääsky. Sekin on eksynyt pesästä väärään suuntaan, mutta kukaan ei ole ollut vapauttamassa sitä kiitämään ilmameren vapauteen.
– Ihmettelen ja erityisesti harmittelen, että en kesällä muistanut tervapääskyä. Niiden käyttämät kulkuaukot olisi silloin ehdottomasti pitänyt paikallistaa. Tervapääsky on vähentynyt ja yksi syy on vanhojen rakennusten ja kattojen saneeraukset, joissa ne menettävät pesäpaikkoja. Niin ei saa meidän remontissamme tapahtua. Onneksi se alkaa vasta syksyllä. Kirjaan kalenteriin ensi heinäkuuhun: kirkon tervapääskyt!
– Mieleeni nousee raamatunkohta, joka voisi olla ullakon remontin ohjenuorana:
Ps. 84:4 ”Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.”
Juha Kylänpää
